Suomen U20-maajoukkue etsii uutta nousua B-divisioonan EM-kisoista kesällä. Turnaus pelataan 14.–23. heinäkuuta Romanian Oradeassa. Susijengin kokelaat eivät pääse tavoittelemaan samaa mainetta ja kunniaa kuin viime vuonna, vaan tehtävänä on nostaa joukkue takaisin korkeimmalle sarjatasolle. Nälän kasvettua syödessä tehtävä voi vaikuttaa joillekin hieman muovin makuiselta, mutta jollei sitä hoideta, aletaan taantua taas vaiheeseen, jossa koripallolla ei ole suomalaisessa urheilukulttuurissa mitään arvoa.
Teksti: Valtteri Mörttinen, kuvat: Ekku Ristilä, Francois Perthuis ja Valtteri Mörttinen
Lassi Nikkarinen [kuva: Francois Perthuis]
Viime vuonna 20-vuotiaiden EM-kisat alkoivat hänen johdollaan ruusuisesti. Suomi voitti kaksi vaikeaa alkulohko-ottelua, joista toisessa kaatui jopa myöhemmin mestariksi edennyt Espanja. Lopussa Markkanen valittiin koko turnauksen pistekuninkaana tähdistöviisikkoon. Sen enempää hurrattavaa lopputulemassa ei ollutkaan. Pudotuspelien alettua pakka sekosi, ja Suomi sijoittui viidenneksitoista – eli toiseksi viimeiseksi – pudoten sen seurauksena B-divisioonaan. Kulttuuriromantikko voisi todeta, että pahinta tilanteessa oli se, että yhdessä Suomen kanssa A-divisioonaan noussut Ruotsi sai kisojen jälkeen jatkaa siellä. Turnauksesta voi lukea viimevuotisen reportaasin täällä.
U20-joukkueessa tänä vuonna ovat edustuskelpoisia pelaajat, joiden syntymävuosi on aikaisintaan 1997. Tämä rajaa pois tärkeistä viimevuotisista pelaajista muiden muassa Grand Canyonin Fiifi Aidoon, Utah Valleyn Joonas Tahvanaisen, Stephen F. Austinin Samuli Niemisen sekä Kouvojen Tuomas Hirvosen ja Arttu Saarijärven. Kahdentoista miehen kierrossa on paikkoja avoinna runsaasti. Lopulliset pelaajavalinnat ilmoitetaan kesäkuussa.
Vanhat konkarit
Remu Raitanen [kuva: Francois Perthuis]
Lassi Nikkarinen tunnetaan rakkikoirana, vaikkei olekaan toimittaja. Hänelle lempinimi lankeaa puolustamisen ansiosta. Nikkarinen tavoittelee peräänantamattomuudellaan samanlaista sietämättömän pakkimiehen manttelia, jota aikuisten joukkueessa pitää yllään Sasu Salin. Hyökkäyspäässä hän pyrkii mahdollisimman puhtaaseen pelinjohtajan rooliin syöttämällä palloa tai heittämällä sen kaukaa jäädessään vapaaksi. Hänen pieni kokonsa ei mahdollista kovin aggressiivisia ajoja tai postissa pelaamista.
Remu Raitanen on niin ikään HBA Märskyssä kasvatettuja pelaajalupauksia. Hän aloitti viime syksynä San Franciscon yliopistossa ja on saanut tasaiseen tahtiin minuutteja kentällä keräten monipuolisia tilastoja muttei ole saavuttanut toistaiseksi alfauroksen statusta joukkueessa. Hän on lahjakas levypallopelaaja ja yli kaksimetriseksi laitahyökkääjäksi erinomainen pallonkäsittelijä. Kausi yliopistokentillä on epäilemättä kehittänyt hänestä täysin eri tekijän kuin mitä hän oli vielä viime vuoden kisoissa.
Tomas Murphy on kuuluisien Murphyn veljesten nuorin jäsen ja ainakin omien sanojensa mukaan vielä jonain päivänä porukan paras. Hän aloittaa kesän jälkeen yliopistopelit Northeasternissä, jossa kuluneella kaudella parhaat levypallo- ja toiseksi parhaat pistetilastot keräsi Alex Murphy. Veljekset eivät pääse näyttäytymään kuitenkaan kentällä yhdessä, sillä Alexin edustusoikeus koulujoukkueessa päättyy samalla, kun Tomasin alkaa. Tomas Murphysta tunnutaan toivovan tietyn tyyppistä ihmelasta, sillä hän on syntynyt vasta 1998 mutta pelasi U20-joukkueessa jo viime kaudella kokoonpanon kuopuksena. On erittäin mielenkiintoista nähdä, minkälainen taitoarsenaali laitahyökkääjän mukana kentälle saapuu tänä vuonna, mikäli hän joukkueeseen osallistuu.
Uutta verta
Hannes Pöllä [kuva: Valtteri Mörttinen]
HBA Märskyn Edon Maxhuni on tällä hetkellä nuorisotasolla Suomen lupaavin pelinjohtaja. Viime vuonna 18-vuotiaiden maajoukkueessa hän keräsi tilastoikseen 17,5 pistettä ja 2,8 syöttöä. Miesten 1. divisioona A:ssa hän johtaa koko sarjaa 23,9 pisteen keskiarvollaan. Maxhuni on erinomainen pallonkäsittelijä pick and rollissa ja osaa sekä heittää että ajaa korille. Hän on luultavasti jonossa seuraavana aikuisten maajoukkueen pelinjohtajakiertoon – ja hyvä niin. U20-turnaus on hänelle ehdoton näytön paikka.
Samasta opinahjosta nyt Oklahoma Soonersin legendaariseen yliopistojoukkueeseen siirtyvä Hannes Pöllä on toinen käytännössä varma lisäys. Pöllä on se järkäle, jota suomalainen koripallo on kieli pitkällä odottanut viime vuodet. Piinallinen itkuvirsi ”Susijengillä ei ole sentteriä” päästään poistamaan liturgiasta hyvin pian. Pöllän koko ja voima riittävät varsin hyvin jalansijan säilyttämiseen postissa, ja levypallojen poimiminen ja heittojen torjuminen kehittyvät jatkuvasti. Hän on itse kertonut pyrkivänsä harjoittelemaan myös mahdollisimman paljon hyppyheittoa, jottei hänen vaikutusalueensa jää liian kapeaksi. Viime viikolla 19 vuotta täyttäneen nuoren tähden peliäly ja suoritusten konsistenssi eivät ole vielä aikuisen maajoukkuepelaajan tasolla, mutta ahkeralla harjoittelijalla asiat muuttuvat nopeasti teini-iän päätyttyä.
Ikäluokan muita seuraamisen arvoisia kokelaita ovat ainakin Lahden sentteri Robert Bärlund, KTP:n takamies Severi Kaukiainen ja laitahyökkääjä Vili Nyman, Kouvojen takamies Teemu Knihtinen ja HBA Märskystä Weber Stateen lähtevä sentteri Anton Vialen.
Sentterit Bärlund ja Vialen ovat molemmat poikkeuksellisen hyviä liikkujia pelipaikalleen, ja Bärlund on alkanut saada heitonkin kohdalleen kaarelta asti. Häntä saattaa odottaa vielä jossain vaiheessa vaihto laitahyökkääjän tontille. Kolmikko Kaukiainen, Nyman ja Knihtinen ovat kukin tahoillaan näyttäneet väläyksiä potentiaalista U18-joukkueessa, eikä huono merkki ole sekään, että kaikki pelaavat seurajoukkueidensa Korisliiga-edustuksessa.
Oi Suomen nuoria
Edon Maxhuni [kuva: Francois Perthuis]
Suomen tavoite on tänä vuonna täysin selkeä – pääsy takaisin A-divisioonaan. Joka vuosi kolme parasta nostetaan. Suomen kanssa samassa alkulohkossa Oradeassa pelaavat Valko-Venäjä, Puola, Armenia, Belgia ja Malta. Perinteisesti todella kovia koripallomaita löytyy divisioonasta useampi. Pudotuspeleissä vastaan voi osua Venäjä tai Kroatia. Mitalitaistoon eteneminen ei ole lasten leikkiä.
Ensi vuonna joukkue koostuu sankari-ikäluokista 1998 ja 1999. Potentiaalia on niin paljon, että sitä on mahdotonta pukea sanoiksi sortumatta kliseiseen vuodatukseen. Tämän kesän turnausta voi kutsua likaisen työn tekemiseksi tulevaisuuden eteen. Likaisen työn käsitteellä on koripallokulttuurissa erityinen merkitys, joten sen vaikutusta kasvamiseen ja kehittymiseen ei kannata väheksyä. Toistetaan siis vuoden 2015 saavutus hakemalla kultaa taas B-divisioonasta, niin ensi vuonna voidaan lähteä tekemään samaa temppua A-tasolla.
Koripalloelämää 